Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Syyskuun animaatiojulkaisut


5.9 Lorax  

Dr. Seussin kirjaan perustuva cgi-animaatio on tämän vuoden tuotos. Se kertoo Tedistä joka haluaa toteuttaa ihastuksensa unelman nähdä oikea puu. He nimittäin asuvat muovisessa kaupungissa, josta sellaista ihmettä ei löydy. Kadonneiden puiden arvoitus johtaa Tedin metsänhenki Loraxin luokse. Elokuva julkaistaan dvd:llä ja blu-raylla.


 7.9 Leijonakuningas 3

Leijonakuninkaan toinen jatko-osa kertoo ensimmäisen elokuvan tarinan Timonin ja Pumban näkökulmasta ja antaa lisätietoa näiden kahden vaiheista ennen kuin he tapasivat Simban. Elokuva julkaistaan sekä dvd:llä että blu-raylla. Dvd:n extroina on Löydä Mikki ja poistettuja kohtauksia. Blu-raylla on näiden lisäksi dokkari elokuvan tekemisestä, musiikkivideo ja Timonin ja Pumban lomasafari.


28.9 Tuhkimo

Kuukauden toinen Disney-julkaisu on klassikko Tuhkimo. Vuonna 1950 valmistunut elokuva kertoo äitipuolen ja tämän tytärten polkemasta Tuhkimosta, joka haltijakumminsa avulla pääsee kuin pääseekin toteuttamaan haaveensa osallistumisesta linnan tanssiaisiin. Elokuva julkaistaan dvd:llä ja blu-raylla. Dvd:n extroina on Diane Disney Millerin esittely elokuvalle, hiuksia nostattavat häät ja Taian takana: Uusi Disney Princess Fantasyland. Blu-raylle on näiden lisäksi mahtunut vielä Diamond editionin kulissien esittely, poistettuja kohtauksia, musiikkia ja trailereita. Elokuvan jatko-osat julkaistaan Lokakuussa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...