Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Avaruusboltsit

Mtv3 näyttää Avaruusboltsit (Spaceballs)-animaatiosarjaa maanantain ja tiistain välisenä yönä tästä viikosta alkaen. Sarjaa on tehty vain 13 jaksoa (+kaksiosainen pilotti). Ensimmäisen kerran sitä on esitetty kotimaassaan Amerikassa vuonna 2008.

Mel Brooksin
ohjaama Avaruusboltsit -elokuva valmistui jo vuonna 1987. Sarja perustuu samaan ideaan kuin elokuva, eli siinä tehdään pilaa Star Warsista, Star Trekistä ja muista scififilmeistä, tosin sarjaan on päässyt mukaan myös 1990- ja 2000-lukujen elokuvia, tv-sarjoja, pelejä ja muita ilmiöitä laidasta laitaan. Elokuva on noussut jonkinlaiseen klassikkomaineeseen, sarja taas ei ole saavuttanut kovin hyviä arvioita. Brooks on kuitenkin ollut mukana myös animaatioversiossa, tuottamassa,käsikirjoittamassa ja jopa ääninäyttelijänä.



Jaksot:

Sitheen kosto (Revenge of the Sithee)
Grand Theft Avaruusalus (Grand Theft Starship)
Taru sipulirenkaiden herrasta (Lord of the Onion Rings)
Steroidinosauruspuisto (Watch Your Assic Park)
Outbreak
Hairy Putter and the Gopher of Fire
Mighty Meteor
Spaceballs of the Caribbean
Fishfinger
The Skroobinator
Deep Ship
Druidian Idol
Spidermawg

2 kommenttia:

JugendZ kirjoitti...

Miten en oo kuullukaa tosta ennen tahi huomannu nyt tulevan. Mutta mihin aikaan sitä esitetäänkään! Pakko silti jatkossa katsella. Tuliskohan ekaa jaksoa uusintana.. Spaceballs elokuva on ihan suosikkeja lajissaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jännä... katoin vasta vähän aikaa sitten jakson... Ja nyt jo etin netistä niitä enklanniksi :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...