Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulunajan tv-ohjelmat

Monen Jouluperinteisiin kuuluu tv:n tuijottelu. Joka Joulu toistuvien klassikoiden lisäksi katsottavana on tänä vuonna animaatioita laidasta laitaan.

Yle järjestää Studio Ghiblin elokuvien maratonin vuoden vaihteessa ja Lumiukko ja Joulupukki ja noitarumpu ovat jo tuttuja jouluklassikoita. Wallace ja Gromit lyhärit pyörivät useammankin kerran Joulun aikana Ylellä ja Mtv3 esittää kaksikon pitkän elokuvan.

Disneyn elokuvia nähdään usealla kanavalla ja Samu Sirkka lähettää jälleen jouluterveisensä. Myös DreamWorksin suht tuoreita elokuvia ja joululyhäreitä on tulossa.

Valitettavasti Ylen aamujen lyhäreistä on tarjolla vähän infoa näin etukäteen, joten niistä on vaikea sanoa minkä takia kannattaa tv:n ääreen kömpiä. Onneksi useat ohjelmat tulevat näytille nettiin Ylen areenalle joten sieltä voi rauhassa katsoa kiinnostavimmat lyhärit.

Tässä poimintoja Joulun 2010 ohjelmista:

Keskiviikkona 22.12

8:24 Tv2: Hylätyt lelut

Englantilainen lyhytelokuva uutta omistajaa etsivistä nukesta ja nallesta.

16:05 Nelonen: Helinä-keiju
Ensimmäinen Helinä-keijun oma elokuva.

20:30 Tv2: Wallace ja Gromit, Paakarin painajainen
Tämä tuorein Wallace ja Gromit lyhäri on valmistunut vuonna 2008. Uusitaan 2.1.

Torstaina 23.12

8:17 Tv2: Joulun tarina
Ranskalainen animaatioelokuva kertoo Jeesuksen syntymästä tallin eläinten näkökulmasta.

9:03 Tv2: Hippunen jouluiloa
Lyhytelokuva.

Perjantaina 24.12

9:00 Nelonen: Nalle Puh ja Möhköfantti
Yksi monista Disneyn Nalle Puh elokuvista.

10:20 Nelonen: Pete ja Lohikäärme Elliot
Disneyelokuva jossa yhdistellään animaatiota ja näytelmäelokuvaa.

10:30 FTS5: Muumi ja vaarallinen juhannus
Ensimmäinen Muumien maailma -sarjasta leikattu elokuva, ruotsiksi puhuttuna, mutta pitäisi olla suomeksi tekstitetty.

11:28 Tv2: Lumiukko
Englantilainen lyhytelokuva pojan ja lumiukon seikkailusta.

13:24 Mtv3: Shrekin vihreä joulu
Shrekin jouluspesiaali vuodelta 2007.

13:50 Mtv3: Madagascarin joulu
DreamWorksin Madagascar -elokuvien hahmot joulutunnelmissa.

14:20 Mtv3: Dinosaurus
Disneyn ensimmäinen cgi-animaatio vuodelta 2000.

15:20 Tv2: Joulupukki ja noitarumpu
Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva animaatioelokuva.

16:25 Mtv3: Riitta Nelimarkka
Dokumentti taitelija Riitta Nelimarkasta, jonka tuotantoon kuuluu myös animaatioita.

19:10 Mtv3: Samu Sirkan joulutervehdys
Samu Sirkan kanssa katsellaan pätkiä Disneyn animaatiotuotannosta.

20:30 Tv2: Wallace ja Gromit, Väärät housut.
Tässä Wallace ja Gromit lyhärissä nähdään mekaaniset housut ja kiero pingviini. Uusitaan 31.12

Lauantaina 25.12

9:10 Nelonen: Tallipihan bilehileet
Cgi-animaatio vuodelta 2006.

10:00-15:00 SubTv: Simpsonit
Kymmenen jaksoa Simpsoneita


10:40 FST5 Muumipeikko ja pyrstötähti
Muumielokuva ruotsi puhuttuna, ei suomenkielistä tekstitystä.

13:45 Mtv3: Yli aidan
DreamWorksin elokuva vuodelta 2006.

16:45 Tv2: Wallace ja Gromit, Läheltä piti
Tässä Wallace ja Gromit lyhärissä tavataan ensikerran Shaun-lammas, joka sai myöhemmin oman tv-sarjan. Uusinta 27.12.

16:45 FST5, Mimmi Lehmä ja Varis
Ruotsalainen animaatioelokuva. Ruotsiksi puhuttu, mutta ilmeisesti suomenkielinen tekstitys löytyy.

Sunnuntaina 26.12

9:05 Nelonen, Pikku Kananen
Disneyelokuva vuodelta 2005.

Maanantaina 27.12

13:30 Tv2, Lehmäjengi
Disneyn piirroselokuva vuodelta 2004.

Tiistaina 28.12

10:00-15:40 Yle Teema, Olipa kerran keksijä
Kolmetoista jaksoa tv-sarjasta Olipa kerran keksijä.

12:50 Tv2, Wallace ja Gromit, Suurenmoinen huviretki
Ensimmäinen Wallace ja Gromit lyhäri. Uusinta 3.1.

Torstaina 30.12

12:50 Tv2, Liikkuva linna
Hayao Miyazakin elokuva vuodelta 2004.

Perjantaina 31.12

8:06 Tv2, Ystävyyden talvi
Englantilainen lyhytelokuva ankasta joka jää parvensa matkasta ja joutuu kohtaamaan talven yksin.

12:00 Tv2, Kikin lähettipalvelu
Hayao Miyazakin elokuva nuoresta noitatytöstä, jonka on aika itsenäistyä.

Lauantaina 1.1

9:15 Nelonen, Alvin ja pikkuoravat
Oikeita näyttelijöitä ja animoituja oravia yhdistelevä elokuva.

12:5o Mtv3, Wallace ja Gromit, Kanin kirous
Wallace ja Gromit esiintyvät nyt pitkässä elokuvassa.

14:40 Tv2, Punainen sika
Tämä Hayao Miyazakin elokuva tunnetaan nykyään Suomessakin nimellä Porco Rosso.

Sunnuntaina 2.1

13:00 Tv2, Maameren tarina
Studio Ghiblin elokuva on tälläkertaa legendaarisen Hayao Miyazakin pojan, Goro Miyazakin ohjaama.

Maanantaina 3.1

11:55 Tv2, Naapurini Totoro
Hayao Miyazakin klassikkoelokuva kahdesta sisaresta ja oudoista metsän asukeista.

Torstaina 6.1

9:oo-12:00 Subtv, Simpsonit
Kuusi jaksoa Simpsoneita.

5 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Näet niin paljon vaivaa. Kiitos! <3 Hylätyt lelut kuulostaa tutulta, pitänee tarkistaa. Ghibli-maratoni on oikein kiva juttu

JugendZ kirjoitti...

Kiitokset tästä, itekki jo vähän kattelin tarjontaa, mutta tää onki aika perusteellinen listaus.

Tuttujahan nuo ovat suurin osa mut Maameren tarinaa en oo viel nähny, eikä sitä saa nyt missata.

Vinkkinä vaa, että Ystävyyden talvi kannattaa kattoa, aineki ite tykkäsin kovasti.

NoJopas kirjoitti...

Olihan tuossa hommaa, vähän harmittaa se ettei Yle kerro kovin tarkasti kaikista ohjelmistaan, ei aina edes onko kyseessä animaatio vai ei. Voi mennä hyviä ohjelmia ohi. Mutta toivottavasti listasta ei jäänyt mitään oleellista puuttumaan. :)

Hylätyt lelut tuli myös viime vuonna, ja silloisessa Joulun ohjelmat postauksessa oli siitä myös kuva. Sitä olen sivunnut myös elävistä leluista kertovassa jutussa.

Taisin odottaa Ystävyyden talvelta vähän liikaa, sillä se oli minulle vähän pettymys. Ehkä se tuntui etenevän liian nopeasti. Mutta ei se silti huono ole ja siinä on niin uskomaton tanssikohtaus että pelkästään sen takia kannattaa katsoa. :D

Ghiblin elokuvia voisi laittaa tallentumaan vanhempien digiboksille niin olisi katseltavaa lomareissuilla.

Euva kirjoitti...

Pakko sanoa vielä kiitokset täältäkin suunnalta! Lista menee tulostukseen. :3

Mylpyrä kirjoitti...

Ohhoh miten paljon toljottamista... Eihän noita kaikkia ehdi mitenkään katsoa :D Mutta kiitokset täältäkin, paljon vaivaa olet taas nähnyt!
Mahtavaa, kun tulee noita Ghibli-leffoja! Tosin meillä on jo nuo kaikki, mutta silti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...