Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Casper on kiltti kummitus

Kasper, kiltti kummitus (Casper the Friendly Ghost) esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1939 julkaisussa lastenkirjassa. Sen jälkeen Seymour Reitin ja Joe Oriolon luoma hahmo on esiintynyt myös sarjakuvissa ja animaatioissa. Suomessa Casper tunnetaan sekä K:lla että C:llä kirjoitettuna.

Haamu-hahmon alkuperästä on erilaisia tulkintoja. Toisissa tarinoissa Casperin viitataan olleen joskus elävä poika, josta kuoltuaan tuli kummitus. Toisissa versioissa Casper on aina ollut aave, jonka vanhemmatkin olivat kummituksia. Vuoden 1995 elokuvassa Casperin kerrottiin kuolleen keuhkokuumeseen, mutta elokuvan jatko-osassa tähän ei otettu kantaa, vaikka elokuva kertoi Casperin kummituselämän alkuajoista.

Myös siitä miten Casperista tuli kiltti kummitus on kerrottu melko vähän, aluksi hän pelotteli ihmisiä kummitusten tavalliseen tapaan, mutta ilmeisesti vain kyllästyi tähän ja ryhtyi mieluummin hankkimaan heistä itselleen ystäviä.

Casperin sukunimi on McFadden ja hänellä on kummitussukulaisia jotka esiintyvät vaihtelevasti eri animaatioissa.





Ensimmäinen animaatio Casperista valmistui vuonna 1945. The Friendly Ghost -lyhäri perustui Casper-kirjaan ja sen teki Famous Studios. Lyhärissä Casper lähtee kotoaan koska on kyllästynyt kummittelemaan, ja haluaa mielummin hankkia ystäviä. Tehtävä osoittautuu niinkin vaikeaksi että Casper heittäytyy junan alle, huomatakseen ettei kummitus voi tehdä itsemurhaa. Lopulta asiat menevät parhain päin, kun Casper ystävystyy kahden lapsen kanssa ja saa näiden äidinkin hyväksynnän.

Seuraavat Casper lyhärit There's Good Boos To-Night ja A Haunting We Will Go valmistuivat vuosina 1948 ja 1949.


Casper sai oman lyhytelokuvien sarjan Casper the Friendly Ghost vuonna 1950. Vuoteen 1959 jatkunut sarja sisältää viitisenkymmentä lyhäriä. Casperista tuli Famous Studiosin suosituimpia hahmoja.

The New Casper Cartoon Show alkoi vuonna 1963 ja kesti vuoteen 1969. Siinä esitettiin vanhoja Casper-piirrettyjä, mutta myös Paramount Cartoon Studiosin animoimat 26 uutta lyhytelokuvaa.


Hanna-Barbera tuotti vuonna 1979 noin puolituntiset Casper's First Christmas ja Casper's Halloween Special elokuvat. Samana vuonna alkoi studion oma Casper sarja Casper and the Angels. Sarjaa tehtiin vuosina 1979-1980 26 viidentoista minuutin mittaista tarinaa, joita esitettiin kaksi per jakso. Sarjassa Casper seikkaili vuodessa 2179 kahden avaruudessa toimivan moottoripyöräpoliisin Minin ja Maxin kanssa. Sarjassa esiteltiin myös Casperin serkku Hurja-Harri.


Seuraavan kerran Casper kummitteli vasta vuonna 1995, tällä kertaa live-action elokuvassa Casper. Elokuvassa kiltin Casperin lisäksi kummittelivat hänen kolme kauheaa setäänsä, jotka olivat mukana jo 50-luvulla tehdyissä lyhäreissä. Alkuperäiset nimet Fatso, Fusso ja Lazo tosin vaihtuivat elokuvassa muotoon Fatso, Stretch ja Stinky.

Elokuvan kummitukset on toteutettu tietokoneanimaationa ja ihmisrooleissa esiintyy mm. Christina Ricci. Elokuvalle tehtiin myös kaksi jatko-osaa, Casper: A Spirited Beginning ja Casper Meets Wendy.


Vuosi elokuvan jälkeen valmistui siihen perustuva piirretty tv-sarja The Spooktacular New Adventures of Casper. Sarjaa valmistui 52 jaksoa. Elokuvasta tuttujen hahmojen lisäksi sarjassa esiintyy myös Casperin serkku Spooky, jonka kanssa Casper käy kummitusten koulua. Hahmo ei kuitenkaan ole sarjaa varten keksitty vaan Spookyn ensiesiintyminen tapahtui jo vuonna 1953 ja se on ollut mukana myös muissa Casper animaatioissa.

Tv-sarja on Universal Animation Studiosin käsialaa, mutta sitä tekemässä kerrotaan olleen paljon samoja tekijöitä kuin Animaaniset ja Äly ja Väläys -sarjoissa, vaikka ne ovat Warner Bros. Television Animationin tekeleitä. Kaikki kolme sarjaa on kylläkin tuottanut Amblin Entertainment.



Vuonna 2000 valmistunut Casper's Haunted Christmas ja vuonna 2006 valmistunut Casper's Scare School tv-elokuvat toteutettiin kokonaan tietokoneanimaationa. Jälkimmäiseen perustuva samanniminen tv-sarja valmistui 2009. Sarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi joka sisälsi 26 jaksoa. Mtv3 esittää parhaillaan sarjaa lauantai aamuisin nimellä Kasperin kauhukoulu.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...