Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Uusi sarja: Dinojuna

Tv2:lla alkaa torstaina 30.9 kello 17.00 uusi sarja Dinojuna (Dinosaur Train). Sarjaa voi katsoa myös Ylen Areenalta ja jaksoja on tulossa 40.





Sarjassa tutustutaan eri dinosauruslajeihin ja esihistorialliseen aikaan ja saadaan niistä tietoa mm. laulujen avulla. Paleontologi kertoo jaksossa esiintyneistä dinosauruksista ja vertailee niitä nykypäivän eläimiin.

Sarjan pääosassa on Kamu, utelias pieni tyrannosaurus rex jonka pteranodonien perhe on adoptoinut. Hänellä on kolme sisarusta, Tiinu, Säde ja Toni. Dinojunassa he tapaavat erilaisia dinosaruksia ja matkaavat kohti seikkailuja.

Dinojunan on luonut Craig Bartlett ja tuottanut The Jim Henson Company. Animaatio on tehty Sparky Animation -studiolla Singaporessa.


Jos Dinojunaa seuraa dinovillitys, voi kaivaa katsottavaksi esimerkiksi elokuvat Maa aikojen alussa (lisäksi lukuisia jatko-osia ja tv-sarja), Dinot New Yorkissa ja Disneyn Dinosaurus.

3 kommenttia:

Euva kirjoitti...

Bongasin mainoksen tv:stäkin. Jännä, ettei tuota alkutunnaria ole suomennettu. Jäi vähän kysymysmerkiksi, että millainen sarja edes on. Ihan rehelliseltä lastenohjelmalta se kuitenkin vaikuttaa, varsinkin, kun tuohon "lasten lastenohjelma-aikaan" tulee. Mutta pitää vilkaista mistä on kyse, kunhan vain tuohon aikaan joskus kerkeää/muistaa.

n i n n u kirjoitti...

Juu tämän olen noteerannut ja aiomme katsoa mahtaako kiinnostaa poikaa.
Kiva kun tulee uutta.

NoJopas kirjoitti...

Minuakin on mietityttänyt onko tunnari tosiaan jätetty suomentamatta. Se on kyllä ihan hauska biisi.

Youtubessa oli pätkiä jaksoista englanniksi ja ainakin niissä oli ihan ihka elävä paleontologi kertomassa dinosauruksista ja lapsia kommentoimassa jotain. En tiedä miten nämä on suomessa hoidettu, dubattu vai tekstitetty, tuskin ainakaan vaihdettu suomalaiseen dinoexperttiin. Mutta siis aika opettavaiselta ohjelmalta vaikuttaa. Kamu-dino seikkailee toki ohjelmassa myös ja oppii katsojien mukana.

Uskon että ohjelma voi hyvinkin aiheuttaa dinobuumin, varsinkin koska siinä saa infoa mukana. Voi tulla kirjaston dinosauruskirjoista kiistaa. :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...