Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Muumipeikko ja pyrstötähti

6.12.2009 tv2 kello: 10.30

Muumipeikko ja pyrstötähti on taidettu esittää jo useampanakin Itsenäisyyspäivänä tv:stä? Tai jos ei välttämättä Itsenäisyyspäivänä, niin kerran vuodessa ainakin.



Japanilainen elokuva (Moomin Tani no Suisei) valmistui vuonna 1992, ja samat tekijät ovat myös vuosina 1990-1992 tehdyn Muumilaakson tarinoita sarjan takana. Elokuva perustuu Tove Janssonin samannimiseen kirjaan ja sen tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen tv-sarjaa.

Sekä sarjaa että elokuvaa ollaan tehty Tove Janssonin ja Lars Janssonin valvonnassa ja ne tuotti suomalainen Dennis Livson. Suomenkielisen version musiikit on säveltänyt ja esittää Benny Törnroos.

Elokuva alkaa samoin kuin useat Tove Janssonin sarjakuvat eli Muumipeikko kuvataan ensin pallona, kunnes huomaamme hänellä jalat ja hännän.


Juoni:
Muumiperhe on juuri asettautunut Muumilaaksoon. Sitten taivaalta alkaa sataa nokea, ja filosofi Piisamirotta julistaa maailmanloppua. Pyrstötähti on tulossa. Muumipeikko lähtee ystäviensä Nipsun ja pikku Myyn kanssa vuorilla sijaitsevalle tähtitornille selvittämään koska pyrstätähti tulee ja iskeekö se Muumilaaksoon. Matkallaan he tapaavat Nuuskamuikkusen. Muumipeikko löytää kultaisen nilkkarenkaan, jonka Nuuskamuikkunen tietää kuuluvan Niiskuneidille, joka on veljensä kanssa matkalla niinikään tähtitorniin.

Tähtitornilla selviää tarkka aika pyrstötähden tulolle. On lähdettävä takaisin Muumilaaksoon. Eräänä aamuna joukko herää avunhuutoihin. Muumipeikko aavistaa kenestä on kyse, ja pelastaa Niiskuneidin angostuura-kasvilta. Myös Niiskuneiti ja Niisku lähtevät Muumilaaksoon. He päättävät suojautua luolaan, jonka Nipsu on löytänyt ennen matkalle lähtöä.


He tapaavat vielä Hemulin, jonka postimerkit tuuli on temmannut mukaansa. Tuuli yltyy pyörremyrskyksi ja pian joukko lentää telttansa avulla kotiin. Muumimamma, Muumipappa ja tärkein irtaimisto haetaan ja viedään luolaan turvaan. Nipsu löytää kissanpennun ja eksyy joukosta. Viime hetkillä ennen pyrstötähden iskua Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät Nipsun ja kaikki ovat luolassa odottamassa mitä tapahtuu.

Pyrstötähti ei osu Muumilaaksoon. Se ohittaa maan viime hetkellä. Meri, joka on kuivunut pyrstötähden vaikutuksesta vyöryy takaisin ja kaikki tanssivat onnellisina rannalla.



Elokuva on julkaistu Suomessa dvd:nä. Se on dubattu suomeksi suurimmaksi osaksi samojen näyttelijöiden voimin kuin tv-sarja. Vain Nuuskamuikkusen, Niiskuneidin ja Nipsun äänet ovat eri näyttelijöiden kuin Muumilaakson tarinoissa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...