Animaatioblogi

Tämän blogin aiheena ovat animaatiot: uudet elokuvat, nostalgiset tv-sarjat, dvd-julkaisut, animaatioiden tekijät... kaikki animaatioihin liittyvä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Niko lentäjän poika saa jatkoa.

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt käsikirjoitustukea viime vuonna valmistuneen Niko -Lentäjän poika elokuvan jatko-osalle.


Niko -Lentäjän poika on Kari Juusosen ja Michael Hegnerin ohjaama tietokoneanimaatio, jonka ensi-ilta oli lokakuussa 2008. Elokuva on tehty yhteistyössä tanskalaisten, saksalaisten ja irlantilaisten kanssa. Sen ovat tuottaneet Animaker, Anima Vitae ja Cinemaker. Anima Vitaen tuotoksia ovat myös mm. Itse valtiaat ja Pasila.

Katsojia on riittänyt, sekä maailmalla että Suomessa. Elokuva on kerännyt palkintoja, mm.Jussi palkinnot parhaana elokuvana ja parhaana käsikirjoituksena. Hienoa että animaatiota ei väheksytty muiden kotimaisten elokuvien joukossa.

Elokuva on aloittanut uuden teatterikierroksen (Eikä se kaikkialla välttämättä poistunut ohjelmistosta ollenkaan?) ja dvd ilmestyy 2.12.2009.


On hienoa että Suomessa tehdään animaatioita ja erittäin hienoa että elokuvasäätiöltä saa niihin tukea. Mutta. Miksi jatko-osa? Kun ei ensimmäinenkään Niko-elokuva ollut tarinaltaan erityisen persoonallinen, mistä ihmeestä saadaan jatko-osaan mitään uutta? Suomessa riittää hienoja lastenkirjoja jotka mieluusti näkisi animaatioina, jos aiheen keksiminen tuottaa vaikeuksia.

Valitettavan usein jatko-osia tehdään ensisijaisesti rahan takia. Disney on onneksi laittanut (ainakin joksikin aikaa) jatko-osat pannaan, japanilainen Studio Ghibli ei ole niihin koskaan sortunut. (Poikkeuksena Naapurini Totoron 13 minuttia pitkä jatkopätkä, jota näytetään vain Ghiblin museossa.) On harmillista ettei elokuvien anneta levätä rauhassa tai katsojien pitää omia mielikuviaan jatkon suhteen. Pahimmassa tapauksessa jatko-osa haalistaa myös alkuperäisen tarinan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen yrittänyt etsiä yhtä tiettyä animaatiota, en tiedä olikose elokuva vai sarja, mutta kauan aikaa siitä on silloin kun itse olin pieni (olen synt -92) siinä seikkaili kettuja, ja erityisesti myös sinikettuja. En muista tarkkaan kuin tuon en millään saa nimeä päähäni eikä sitä tunnut löytyvän mistään?

NoJopas kirjoitti...

Kyseessä on melko varmasti tv-sarja Kaukametsän pakolaiset. Ensimmäisellä kaudella eläinjoukko, kettu johtajanaan, matkaa Kaukametsästä Valkopeuran puistoon. Kahdella seuraavalla kaudella kerrotaan eläinten elämästä uudessa kotipaikassaan. Metsässä asuu jo valmiiksi erilaisia eläimiä, mm. sinikettuja eivätkä kaikki sulata uusia tulokkaita.

Olen kirjoittanut Kaukametsän pakolaisista tekstin:
http://elakoonkuvat.blogspot.com/2009/11/kaukametsan-pakolaiset.html

Siinä kerron lähinnä ensimmäisestä kaudesta, koska en itsekään muista kovin tarkasti loppuja jaksoja. Niitä on kyllä uusittu, mutta muistaakseni FST:n puolella.

Tässä vielä Youtube linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=oeaMC5o4JEE&feature=related

- - - - - - - - - - - - -
Kopioin nämä viestit myös Kaukametsän pakolaiset -tekstin kommenteihin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...